Jos jossain olen huono, niin itseni esittelemisessä. Se on yksi syy, miksi en voi sietää tutustumisleikkejäkään. No anyway, mä olen Jaana, tänä vuonna 22 vuotta täyttänyt, enkä vieläkään tiedä aivan sataprosenttisesti mitä haluan elämältäni. Mutta kuka oikeastaan tässä iässä tietää?
Haluaisin kirjoittaa jotain siistiä, mitä teen elämässäni esim. vapaaehtoistyö tai joku todella cooli harrastus. Mutta ei mulla mitään säännöllistä harrastusta ole. Jos mun tekee mieli lähteä lenkille, niin menen. Jos haluan kokeilla jotain todella outoa uutta ruokalajia, niin kokeilen. Jos väsyttää vapaapäivänä, niin saatan pysyä koko päivän peiton alla, jos haluan. Jos huvittaa maalata, niin mähän sitten maalaan. Oon aina ollut jossain määrin jääräpäinen ihminen. Ehkä sen jääräpäisyyden takia päätin lähteä maailmallekin. Koulun liikennevalopäivinä menin kouluun mustissa vaatteissa. Ostin mopon, enkä skootteria, niin kuin muut tytöt. Luistelin hokkareilla, koska vihasin piikkejä luistimissa. En ollut opettajien rakastama oppilas. Kieltäydyin asioista, joita en halunnut tehdä. Esimerkiksi pianon soittaminen koko luokan edessä.
Kaksi vuotta ja kolme kuukautta sitten olin myynyt kaiken Helsingin asunnostani, pakannut matkalaukun ja ostanut pelkän menolipun Müncheniin. En tiennyt, tulisinko palaamaan Suomeen, mutta olin valmistautunut nielemään pettymyksenkin. Varastoin tavarani äitini varastoihin (anteeks äiti) - ja siellä ne (valitettavasti, vielä kerran anteeks äiti) on vieläkin, jos olisinkin mennyt takaisin Suomeen (no en mennytkään).
Tänne tullessa olin vielä aivan retuperällä saksan kielen suhteen, eikä englantikaan vielä oikein luistanut. Tänä päivänä naurattaa se lukioikäinen Jaana, joka kirjoitti saksan ylioppilaskirjoitukset lähes lukematta ja vasemmalla kädellä. Niinä aikoina ajattelin, että enhän mä koskaan saksaa tarvitse... Juu enpä niin :-D
Olin siis aivan aluksi au pairina. Kerran vaihdoin perhettä, sillä kemiat eivät pelanneet. Vuosi au pairina on monenkin au pairin sanojen mukaan elämän paras sekä hirvein vuosi samaan aikaan.
Vaikeinta mulle oli vieraan perheen katon alla asuminen, kun oli jo tottunut itsenäisyyteen. Sekin, että joutuu myös asumaan työpaikallaan, on rankempaa kuin uskoisi. Vuosi oli kuitenkin kaikenkaikkiaan ihanan huoletonta aikaa. Meillä oli aikaa tehdä viikonloppureissuja lähikaupunkeihin, tanssia aamutunneille asti klubilla ja jakaa jokainen ilon ja surun hetki yhdessä. Joskus oravanpyörän keskellä haluaisin palata au pair-vuoden hyviin hetkiin ja elää ne uudestaan.
Sain aupair-vuoden jälkeen (vuosi sitten) töitä itsepalveluravintolan tarjoilijana ja lopulta myös oman huoneen solukämpästä. Sitä ennen mulla oli kaikenmaailman typeriä väliratkaisuja majoituksen suhteen, sillä tässä kaupungissa asunnon saaminen ei ole mikään helppo nakki. Viime talvena kävin saksan kursseilla töiden ohella ja läpäisin huhtikuussa kielikokeen. Tein töitä syyskuun puoleenväliin saakka ja aloitin lokakuussa opiskelun Münchenin lähellä, Augsburgissa. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Opiskelijana Saksassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti