Glühweinia ja auto-ongelmia

Vaikka Müncheniä mainostetaankin yhtenä turvallisimmista kaupungeista, niin kyllä täälläkin sattuu ja tapahtuu. Lauantaina meijän naapurit sanoivat pihalla poliisin käyneen yöllä pihalla, kun muutamat älyköt oli käyny koputtelemassa rappukäytävässä klo kolmelta yöllä ovia ja yks näistä hepuista makas pihalla sammuneena. Muut vaan nauroi ja nää naapurit oli soittanut poliisit paikalle. Kyllä siis täältäkin löytää ties minkälaista kulkijaa. Myös kodittomia, joista pari liikkuu just meijän naapurustossa ja nään ne joka päivä kotiin tultaessa. Toinen heistä dyykkas yhtenä aamuna roskiksia, kun lähdin kouluun...

(Tollwoodin outo pyöräjoulukuusi.)

Lauantaina meillä oli suunnitelmana muuttaa mun tavarat Augsburgiin, jossa siis opiskelen. Ikeassakin piti käydä. Alkuperäinen suunnitelma oli viedä tavaroita pikku hiljaa junalla, sillä mun poikaystävän kymmenen vuotta vanhaan Fiatiin ei ole luottamista. Ja tällä reissulla me se auton todellinen kunto sitten todettiin, kun jäätiin just asunnolle kääntyessä keskelle risteyttä, kun ykkösvaihde sano ittensä tehtävästään irti! Vaihdekeppi jäi kirjaimellisesti käteen. Siinä tilanteessa en oikeesti tiennyt itkeäkö, nauraako vai alkaako tehdä ristinmerkkejä. Me naiivit ajateltiin tän söpön fiatin kestävän Augsburgiin asti (n. 70km), koska onhan sillä tänä vuonna jopa Saksasta Bulgariaankin asti ajettu. Korjaamoiden ollessa jo siihen aikaan lauantaita kiinni, päätti mun poikaystävä ottaa riskin ja ajaa takaisin Müncheniin. Matkalla tajuttiin, ettei jarrutkaan toimi kunnolla. Vaikka jätettiin Ikea välistä, niin selvittiin silti kotiin asti ja HENGISSÄ. 

Autoepisodin jälkeen oli pakko lähteä käymään Suomi-Saksa-Norja-Bulgaria -porukalla Tollwoodeilla eli moderneilla joulumarkkinoilla - tai miksi niitä kutsutaan. Kyseinen paikka on vähän hipsterimpi versio perinteisistä joulumarkkinoista. Joulupuukin oli tehty polkupyöristä. Itse perinteitä kunnioittavana pidän enemmän perinteisistä markkinoista, mutta ei Glühweinin maulla juurikaan eroa ollut.

(Meijän lemppari kreikkalaisravintola - ja melkein naapurissa! Hirmu hyvää ruokaa ja ystävällinen henkilökunta.)

Sunnuntaina ostin ylikalliita juustonaksuja Suomi-koulun joulumyyjäisillä. Oikeastaan oli tavoitteena ostaa Fazerin suklaata, mutta jostain syystä juustonaksut veikin voiton. Olin aivan unohtanut rakkauteni juustonaksuja kohtaan. Poikaystäväni tähän "miks ostat noin kalliita juustonaksuja, kun Bulgariassa sais kolmellakymmenellä sentillä pussin!!". Mutta ei samoja, right?

Kellon lyödessä puolenyön toivotin poikaystävälleni hyvät synttärit ja tyrkkäsin lahjat naaman eteen avattaviksi. Olisin halunnut tehdä sen jo ennen puoltayötä, mutta bulgarialaisen poikaystäväni mukaan tuottaa huonoa onnea onnitella ennen oikeaa syntymäpäivää. Jos väite pitää paikkaansa, niin se selittää mun huonotuurisuuden. Tuli meinaan useastikin juhlittua Suomessa ollessa synttäreitä päivää ennen...

Coldplay ♥

Elämäni Münchenissä pähkinänkuoressa

Jos jossain olen huono, niin itseni esittelemisessä. Se on yksi syy, miksi en voi sietää tutustumisleikkejäkään. No anyway, mä olen Jaana, tänä vuonna 22 vuotta täyttänyt, enkä vieläkään tiedä aivan sataprosenttisesti mitä haluan elämältäni. Mutta kuka oikeastaan tässä iässä tietää?

 Haluaisin kirjoittaa jotain siistiä, mitä teen elämässäni esim. vapaaehtoistyö tai joku todella cooli harrastus. Mutta ei mulla mitään säännöllistä harrastusta ole. Jos mun tekee mieli lähteä lenkille, niin menen. Jos haluan kokeilla jotain todella outoa uutta ruokalajia, niin kokeilen. Jos väsyttää vapaapäivänä, niin saatan pysyä koko päivän peiton alla, jos haluan. Jos huvittaa maalata, niin mähän sitten maalaan. Oon aina ollut jossain määrin jääräpäinen ihminen. Ehkä sen jääräpäisyyden takia päätin lähteä maailmallekin. Koulun liikennevalopäivinä menin kouluun mustissa vaatteissa. Ostin mopon, enkä skootteria, niin kuin muut tytöt. Luistelin hokkareilla, koska vihasin piikkejä luistimissa. En ollut opettajien rakastama oppilas. Kieltäydyin asioista, joita en halunnut tehdä. Esimerkiksi pianon soittaminen koko luokan edessä.

Kaksi vuotta ja kolme kuukautta sitten olin myynyt kaiken Helsingin asunnostani, pakannut matkalaukun ja ostanut pelkän menolipun Müncheniin. En tiennyt, tulisinko palaamaan Suomeen, mutta olin valmistautunut nielemään pettymyksenkin. Varastoin tavarani äitini varastoihin (anteeks äiti) - ja siellä ne (valitettavasti, vielä kerran anteeks äiti) on vieläkin, jos olisinkin mennyt takaisin Suomeen (no en mennytkään).

Tänne tullessa olin vielä aivan retuperällä saksan kielen suhteen, eikä englantikaan vielä oikein luistanut. Tänä päivänä naurattaa se lukioikäinen Jaana, joka kirjoitti saksan ylioppilaskirjoitukset lähes lukematta ja vasemmalla kädellä. Niinä aikoina ajattelin, että enhän mä koskaan saksaa tarvitse... Juu enpä niin :-D



Olin siis aivan aluksi au pairina. Kerran vaihdoin perhettä, sillä kemiat eivät pelanneet. Vuosi au pairina on monenkin au pairin sanojen mukaan elämän paras sekä hirvein vuosi samaan aikaan.
Vaikeinta mulle oli vieraan perheen katon alla asuminen, kun oli jo tottunut itsenäisyyteen. Sekin, että joutuu myös asumaan työpaikallaan, on rankempaa kuin uskoisi. Vuosi oli kuitenkin kaikenkaikkiaan ihanan huoletonta aikaa. Meillä oli aikaa tehdä viikonloppureissuja lähikaupunkeihin, tanssia aamutunneille asti klubilla ja jakaa jokainen ilon ja surun hetki yhdessä. Joskus oravanpyörän keskellä haluaisin palata au pair-vuoden hyviin hetkiin ja elää ne uudestaan.

Sain aupair-vuoden jälkeen (vuosi sitten) töitä itsepalveluravintolan tarjoilijana ja lopulta myös oman huoneen solukämpästä. Sitä ennen mulla oli kaikenmaailman typeriä väliratkaisuja majoituksen suhteen, sillä tässä kaupungissa asunnon saaminen ei ole mikään helppo nakki. Viime talvena kävin saksan kursseilla töiden ohella ja läpäisin huhtikuussa kielikokeen. Tein töitä syyskuun puoleenväliin saakka ja aloitin lokakuussa opiskelun Münchenin lähellä, Augsburgissa. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Opiskelijana Saksassa.